torstai 22. marraskuuta 2012

Marraskuun märehdinnät

Hei kaikille, jotka edelleen vilkaisevat blogiani aika ajoin :-)

Huomasin Erican Too big to be me -blogissa mainion postauksen, johon Erica kerää blogiosoitteita lukijoiltaan. Kunhan saan "omaa aikaa" perheeltä, aion käydä lukemassa ja tutustumassa uusiin blogeihin. Hih, se on aina kivaa puuhaa esim. iltapalan yhteydessä, kun kersat ovat jo menneet nukkumaan.

Toivottavasti marraskuu ei vie voittoa meistä kuntoilijoista... Mulla on pientä matalalentoa ollut ilmassa nyt yli viikon. Salilla en ole käynyt kokonaiseen viikkoon enkä juoksuharrastustakaan ole edes harkinnut yhtä pitkään aikaan. Ruokailutkin ovat menneet niin ja näin, hiilareita on puputettu ja herkkujakin sallittu.

Vaaka näytti pari viikkoa sitten 79,4 kg eli käväisin jo seiskakymppisissä, vaan nyt lukemat on varmaan jo tuosta nousseet. 

Tänään iltapäivällä olisi tarkoitus käväistä salilla tekemässä kokovartalotreeni, josko siitä taas innostuisi aloittamaan päivittäisen reenaamisen :-) Harmi vaan, että tauon jälkeen lihakset jäävät jumiin salin jäljiltä ja seuraavana päivänä meinaa taas jäädä harkat väliin.

Olen muuten tavannut peilistä kaksi uutta tuttavuutta: olkapäät ja takareisilihakset! Aika kivat fileet on havaittavissa töpökkäjaloissani kun oikein pullistelee. Olkapäätkin ovat jo aivan muuta kuin vanha kaljapullon kaula.

Kesäkuntoa kohti!

Timmi Täti

1 kommentti:

  1. Mun pitää kans alkaa tehdä omille olkapäille jotain!
    Ihanaa että näet peilistä muutosta :)

    VastaaPoista