sunnuntai 5. elokuuta 2012

2/30

Day Two: How tall are you? Do you like your height?

Pituutta siis kysellään... Mielestäni tämä kohta olisi ihan hyvin voinut olla eilisessä postauksessa, mutta mennään nyt sääntöjen mukaan ja väännetään rautalangasta.

Olen 162 cm pitkä. Voi olla, että eletty elämä on kutistanut minua tuosta jo hieman kumarampaankin - tuloksen on mitannut terveydenhoitaja yläasteaikaan varmaan vuosina 1993-1996. Pituutta tärkeämpänä olen pitänyt hyvää ryhtiä, ja sellaisenhan (ja sentin pari ekstraa) saa kuntoillessa.

Olen aina ollut täysin tyytyväinen pituuteeni, sillä olen mieltänyt itseni sopivan "pieneksi ja pyöreäksi" joskus jopa ihan positiivisessakin mielessä. Sitä paitsi mieheni ei myöskään ole mikään jättiläinen, joten meistä molemmista on ihan jees, että olen se taaperompi meistä.

Toki ihailen pitkiä, korkkareilla käveleviä naisia ja saatan kiloja karistettuani ottaa korkeat korot omaankin käyttööni. Nyt näin hurjasti ylipainoisena en tunne oloani hyväksi koroissa. Olo on kuin lihapullalla coctail-tikkujen päässä.

2 kommenttia:

  1. Hahaa! :) Ihana "pieni ja pyöreä". ;)
    Nyt kannattaa käydä tsekkailemassa mun blogia.. Siellä saattaa odottaa sua mieluinen uutinen.. ;)

    www.monnatreenaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. No kas vain! Olipa todellinen yllätysuutinen :)) Kiitos Monna!

    VastaaPoista