Seuraa tiedotus haasteesta, jonka olen asettanut itselleni. Eli kun tästä tädistä ei meinaa tulla timmiä ei sitten millään, on otettava käyttöön menetelmistä parhain: haaste.
Olen kevennellyt elämäntapaani nyt heinäkuun alusta lähtien ilman sanottavaa tulosta, ja vaikka kovasti olen ollut näkevinäni peilissä edistystä, ei vaa'an pirulainen tahdo antaa armoa millään ilveellä. Senttejä on karissut varsinkin navanympäryksestä ihan mukavasti, mutta paino se vain on sitkeässä jumissa ja kuten tällä viikolla, nousussa!
Ja tietenkään, minähän en ole tehnyt mitään väärin. Olen urheillut ja syönyt just oikein eli mitään ei ole tehtävissä vai? No jaa, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin tulihan tossa mässäiltyä pe - ma aika huolella, ja mitä nyt liikkumiset on tältä viikolta jääneet vähän puolitiehen...
Ei samperi, nyt alkaa kyllästyttää oma selkärangattomuus! Kaikki muut onnistuvat, mutta minä en. Tarvitaan siis ryhtiliike, tarvitaan selkeä tavoite ja palkinto. Nyt on jauhamiset jauhettu ja aletaan hommiin. Saadaan läski lähtemään!
Haaste: 10 kiloa pois ennen joulua. Aikaa n. 14 viikkoa. Karistustahti on täten 700 g viikossa. Tavoite: 72,8 kg.
Teesit:
- Aika alkaa nyt eli 14.9. vkolla 37.
- Paino ja mitat joka viikko. En ole aikaisemmin hypännyt vaa'assa (totuuden pelkoa?) kovinkaan usein, mutta nyt on pakko alkaa reagoida pieneenkin nousuun. Muuten tästä ei tule mitään. Tänä aamuna paino oli noussut eli puntari sojotti 82,8 kg. Mittanauha on ollut armollisempi eli senttejä kadonnut.
- Lihaskuntotreeniä noudatan Superdieetin ohjeiden mukaan 4 kertaa viikossa.
- Juoksuohjelma käyttöön Nina Koon haastamana :-) Juoksuohjelman tavoitteena on pystyä juoksemaan 5 kilometriä yhtäsoittoa, ja se pitäisi saavuttaa 12 viikon juoksuharjoittelun jälkeen.
- Painot ja mitat sekä treenisuoritukset kirjaan ylös sivupalkista löytyville sivuille.
- Herkuton kuukausi. Käynnistyy omalla kohdalla nyt eli 14.9. Ei vaan kerta kaikkiaan voi herkutella, jos haluaa laihtua. Minun tapauksessani herkuilla tarkoitetaan myös esim. leipää. Syön sellaisen luvan kanssa 15.10.
- Punnitsen annokset grammalleen. Noudatan ruokavaliossa Superdieetin ruokaohjeita.
Valtavasti tsemppiä sulle! Oma elämäntaparemontti käynnistyi pari viikkoa sitten, joten innolla seuraan sun matkaa kohti joulua!
VastaaPoistaVähän pelottaa puolestasi tuo 700 gramman viikkotahti, toivottavasti et ole haukannut liian isoa palaa purtavaksi. ;)
VastaaPoistaMuuten kuulostaa kyllä kivalta ja toivotan kovasti tsemppiä ja itsekuria haasteeseen! :)
Huh, aika kovan tavoitteen pistit! Onnea matkaan, mutta muista olla itsellesi myös armollinen :)
VastaaPoistaNo nyt olet laittanut rattaat pyörimään! ;D Eiköhän tuolla ala tavoitteet lähentyä ennemmin kun huomaatkaan. Suurella mielenkiinnolla jäädään seuraamaan, ehkä tästä itsekkin innostuisi taas! Kovasti tsemppiä!
VastaaPoistaHeheh, kyllähän muakin toki epäilyttää, pystynkö tähän, mutta toisaalta jos en tee tätä nyt, niin koska sitten? Ja se 10 kiloa on kuitenkin pudotettava, jotta pääsen lähellekään normaalipainoa.
VastaaPoistaOlen siinä mielessä toistaiseksi optimistinen, että mulla loppuu työt tämän kuun lopussa ja alan opiskella omatahtisesti. Näin ollen mulla on aamuisin omaa aikaa tehdä tiukat treenit. Silloin ei totisesti ole enää tekosyitä, ei muka aika riitä jne..
Hyvä vaan, että haaste epäilyttää :) Saanpahan ainakin pontta näytönpaikkaan.
Kyllä pystyt! Älä epäile! Hienoa!! Tsemppiä kovasti! Ja usko siihen, että pystyt! Mieli on osa haastetta!
VastaaPoistaKauheesti huutomerkkejä!! :D Mutta innolla tosiaan jään lukemaan miten kovaa etenet. :)
Kiitos, Monna, luottamuksesta! Ja kannustuksesta. Teen parhaani :)
Poista