maanantai 24. syyskuuta 2012

Treenit jäi vajaaksi, siispä täysi höyry päälle!

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille!

Täti kävi perjantaina niin sanotusti radalla. Ei siis missään juoksuradalla, kuten olisi pitänyt, vaan ihan yöelämässä. Tämä oli niin harvinaista herkkua, etten missään nimessä halunnut kieltää itseltäni muutamaa alkoholipitoista juomaa, tietenkin ymmärtäen niissä piilevät kalorit. Mulla ei ole minkäänlaista koukutusta alkoholiin, edes viininlipittämiseen, mihin joillakin tuntuu olevan päivittäinen tarve, joten siiderit eivät olleet mulle edes varsinaisia repsahduksia, enkä pode huonoa omaatuntoa niistä.

Repsahdus sattui tietenkin sitten, kun oli aamuyöstä aika suunnistaa kotia kohti. Kuka askeetti silloin edes pystyy vastustamaan mättöruuan kutsua? En minä ainakaan ja suorastaan hotkaisin kiduksiini puolikaan (HUOM. puolikkaan) pitsan siinä pahaa oloa torjuessani. Kyllä teki niin gutaa!! Ja siis olihan mulla jonkin sortin älli päässä, kun en suostunut kokonaista lättyä syömään.

Tämä kaikki oli puoleltani etukäteen suunniteltua, joten mitään sortumista ei mielestäni käynyt. Sortuminen olisi ollut se, että olisin lauantaina jatkanut samaa linjaa ja ahtanut mässyä naamaan. Vietettiin taas synttäreitä ja herkuteltiin (paitsi minä en!), käytiin uimassa ja ravintolassa (mulle salaatti). Olen todella ylpeä itsestäni, kun pystyin jatkamaan terveellistä linjaa pienestä kapulasta huolimatta.

Nyt on taas vähäksi aikaa siiderit nautittu. Voin entistä ehompana jatkaa painonpudotusta. Teki niin hyvää todistaa itselleni, että pystyn pitämään itseni kärryillä, vaikka vähän antaisi joskus löysiä.

Viime viikko ei mennyt liikuntojen osalta täysin putkeen: tein vain kolme punttistreeniä. Dammit!

vk 38
ti: juoksuohjelman päivä 1
ke: sd treeni 1 + juoksuohjelman päivä 2
to: sd treeni 2 + juoksuohjelman päivä 3
su: sd treeni 1 + juoksuohjelman päivä 3 uudestaan


Tällanen kroppa mullekin plz!

Nyt on taas kova halu treenaamaan. En pysty tekemään täydellisesti superdieetin hc-treeniä enää. Siinä odotetaan vähän liian nopeaa kehitystä. Siksipä pidän kiinni tästä sarjasta nykyisillä toistoilla niin kauan kun se tuntuu vielä maistuvan hyvältä (ja sitä se tekee!). Hilaan vastusta rankemmaksi itsekseni vasta sitten kun tunnen olevani valmis siihen.

Ei muuta kun usvaa putkeen ja meno jatkuu! Hikistä treeniviikkoa kaikille lukijoille!

5 kommenttia:

  1. Sinun illanviettosi oli hyvinkin hallittua :) Ja vieläpä seuraavana päivänä taas 'ruodussa', sehän meinaan kysyy jo aikamoista itsekuria ja hillintää ainakin minun mielestäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitähän minäkin :D

      En ole koskaan aikaisemmin osannut stopata lankeemusta seuraavana päivää.

      Aina oppii uutta!

      Poista
  2. Juu, munkin mielestä tosi hyvin vedit! :D Mullakin tiedossa ens kuussa samantyyppinen ilta, joten saas nähdä osaanko olla yhtä "kiltisti" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai osaat jos vain haluat ;) Aina ei tietysti tarvitse haluta, vaan voi antaa itselleen pieniä taukoja :D

      Poista
  3. Hikistä treeniviikkoa sinne kans! :) Tai no loppuviikkoa. ;)
    Ja nimenomaan, hilaat painoja ylös just sit kun siihen pystyt. Liian nopeesti painojen nostamisesta ei oo hyötyä.

    p.s. Kyllä toi kroppa mullekin kelpais! ;)

    VastaaPoista