Day Eight- Your workout routine.
Mistään varsinaisesta kaavamaisesta rutiinista en voi vielä puhua, mutta pyrkimykseni on käydä kuntosalilla tekemässä lihaskuntoharjoituksia neljästi viikossa sekä kerran aerobisessa jumpassa/tanssissa. Tuo kuntosalilla käynti on tällä hetkellä todella motivoivaa, koska alan nähdä tulokset römppamahassani ja siinä, että pystyn tekemään ylipäänsä jotain ilman hengästymistä ja huohotusta. Viime talvena olin siinä jamassa, etten portaiden nousu alkoi käydä raskaaksi, mikä oli pelottava juttu ja antoi sysäyksen kuntoremonttiin.
Ruuhkavuosien ja arjen läpijuoksussa tuppaa välillä olemaan haasteellista keretä punttikselle. Jos oikein jaksaisin tsempata, helpottaisi meidän perheen yhteisen arjen kulumista se, että tämä mamma jaksaisi lähteä ennen töitä kukonlaulun aikaan kuntoilemaan. Ostin juuri jumppapallon kotiin, joten hätätilanteessa voin rehkiä sen kanssa illalla telkkarin edessä. Tarkemman selostuksen harjoitteista kirjoitan todennäköisesti joskus myöhemmin.
Tällä hetkellä tarkoitukseni on vakiinnuttaa liikunta yhdeksi harrastuksekseni. Haluan edetä hissun kissun tässäkin muutoksessa, ettei into lopahda heti alkuun yliyrittämisen myötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti