perjantai 3. elokuuta 2012

Hyvä flow päällä

Sen sijaan, että aloittaisin kirjoittamaan koko historiani ja painokäyriäni ensimmäiseen varsinaiseen postaukseen, päätän alkaa tarinoinnin ihan tästä päivästä. Mahdolliset lukijat saavat varmaan ajan mittaan tietää taustoista enemmänkin, mutta nyt tässä vaiheessa itsestäni tuntuu tärkeältä motivoidan itseäni ihan tässä nykyhetkessä.


Voi kauhistus, millaisella sluibailuasenteella olen palannut töihin lomalta. Kerron tämän sillä oletuksella, ettei työkaverit tai pomo tule koskaan lukemaan tämän tädin laihisblogia, eih! Piilottelen sermin takana ja valmistelen blogiani sen sijaan, että tekisin oikeasti jotain palkkani (liian pieni!) eteen. Eikö se niin mene, että töitä ollaan tekevinään, kun pomokin on maksavinaan.


Sitten siihen varsinaiseen eli hurraa! Taas meni eilinen päivä hyvällä itsekurilla syömisten suhteen. Alan jo kohta päästä rutiineihin käsiksi ja makeanhimo alkaa olla aisoissa *koputtaa puuta*. Takana on kokonainen kuukausi maltillista ja tiedostavaa syömistä sekä punttisalitreeniä. Tuloksia ei vielä puntarista juuri näe (ei olekaan pääasia) mutta vatsanseutu alkaa selkeästi olla timmimpi kuin pahimpaan lössykkäaikaan. Laitan tänne seurantakuvia jahka tulokset ovat ulkopuolistenkin silmin nähtävissä.


Töitten jälkeen afrotanssiin ja iltapalaksi rahkaa, ihan parasta!! Perjantait ovat muuttuneet todella omituisiksi...

2 kommenttia: