torstai 23. elokuuta 2012

Sataa sataa ropisee

Melkein alkoi ärsyttää aamulla, mutta nyt on kaikki ok. Nousin taas kukonlaulun aikaan mennäkseni punttikselle tekemän superdieetin kakkostreenin. Taivaalta tuli vettä vaakasuorassa, joten päätin ottaa pyörän taittaakseni (aika lyhyen) matkan nopeammin ja rymysin pyöräkellarissa hyvän aikani. Punttiksen ovelle päästyäni huomasin salin olevan kiinni (very nice..) ja eläneeni jo syyslukukauden aukioloajoissa. Että ei kun takaisin kotiin.

Oli sen verran kova halu päästä treenaamaan, että tempaisin kotitreenin olohuoneen matolla muun perheen vielä nukkuessa. Avot! Päälle vielä rahkasessiot marjojen ja leseiden kera ja niin sitä taas päästiin uuden päivän alkuun. Ihan mahtava tunne, että "pakolliset" liikkumiset on jo tehty ja torstai vasta alussa :-)

Pakko kyllä tunnustaa yksi asia: lapset ovat painostaneet leipomiseen jo varmaan pari viikkoa ja niin päädyimme eilen voisilmäpullien tuoksuvaan maailmaan. Vastustin aluksi kiusausta maistaa tuotoksia, mutta kun keittiö oli siivottu roiskeista ja mamma sai istahtaa alas... otin yhden pullan kahvin kanssa! Sitten... otin vielä toisenkin... ja illemmalla nappasin vielä kolmannen (pienen pienen), kun linnoittauduin telkun eteen.


2 kommenttia:

  1. Voi harmi, kun et päässyt salille (kyllä olisi muuten itseäni ärsyttänyt!! :D) mutta hienosti korjasit tilanteen! ;)

    VastaaPoista
  2. Nauratti toi pienellä kirjotettu teksti :) "Kiva" kuulla että muutkin sortuilee :)

    Mutta älyttömän reipas oot ollu liikkumaan! Ja vielä aamulla! Mua itteeni tässä jännittää että miten ihmeessä pääsen aamulla 5.30 sängystä ylös ja töihin, kun vuoden verran herätykset ollu 9- luokkaa...

    VastaaPoista